sunnuntai, 24. lokakuu 2010

Pentupesä tyhjänä...

Nyt on tosi haikeat tunnelmat kun viimeinenkin pentu sai tänään oman kodin ja lähti meiltä pois. Denistä tuli Rölli ja se muutti Sipooseen Janen, Martan ja Jakin naapuriin (meidän kasvattejamme aiemmista pentuieista).  Ikävää helpottaa se, että kaikille pennuille löytyi tosi ihanat ja aktiiviset kodit ja toivottavasti näemme ja kuulemme näistä pennuista vielä.

Tässä vielä viimeiset kuvat Denistä/Röllistä ennen pentukodista lähtöä.

lauantai, 23. lokakuu 2010

Viimeisiä hetkiä

Pennuista uuteen kotiin ovat jo lähteneet Dina, Paavo ja Minttu. Kaikki ovat olleet kovin reippaita ja innoissaan tutkineet uusia kotejaan ja uusia hajuja. Pian on tämäkin pentue taas maailmalla ja on kyllä kovin haikea olo. Varsinkin viimeisen pennun lähtö tuntuu aina vaikealta. Ainoa onnellinen taitaa olla Uni, joka on ollut kovin mustasukkainen pennuille eikä ole yhtään tykännyt, että minä puuhailen niiden kanssa. Toisaalta taas Uni on leikkinyt tosi nätisti ja kärsivällisesti pikkuisten kanssa.

Lintsi-isä kävi keskiviikkona tutustumassa lapsiinsa ja tykkäsi kyllä kovasti. Hienosti on ottanut vastaan tyttärensä Dinankin.

Lintsi ja Dina

Deni

Deni

Siniset pojat

Särmä ja mummi

Särmä

Siniset

keskiviikko, 20. lokakuu 2010

Haikeutta ilmassa

Pennut täyttivät tänään 7 viikkoa ja se tietysti tarkoittaa sitä, että niiden on aika jatkaa eteenpäin ja uusiin koteihin. Toisaalta on hurjan haikeaa päästää niitä pois, mutta toisaalta taas alkaa jo huomata, että tässä iässä ne alkavat jo tarvita yksilöllistä huomiota ja opettelua arjen asioihin.

Pentujen kanssa olemme käyneet autoajeluilla ja ihanilla metsäretkillä. Paikassa kuin paikassa ne alkavat heti rohkeasti tutkimaan paikkoja ja tutustumaan uusiin ihimisiin. Kaikki lukuisat meillä käyneet vieraat ovat kyllä saaneet sydin täydeltä pentuja Ja pennut ovat saaneet hyödyllistä sosiaalistumisharjoitusta.

Koirien kanssa elämää niille on opettanut meillä Molly-mummi, joka on myös hoitanut ja pessyt pentuja. Uni (1v) on riehunut pentujen kanssa ja antanut niiden purra korviaan ja häntäänsä, joskus vähän liikaakin. Hippie on komennellut pentuja, muttei sitten kuitenkaan ole ollut ihan tosissaan ja senhän nuo pikkuisetkin tietävät, eivätkä ihan ekoista murinoista uskokaan. Ja kaikkein tärkein on tietysti ollut Hile-äiti, joka kärsivällisesti ja huolellisesti ja ensiluokkaisesti hoiti pentunsa, parempaa äitiä ei kyllä olisi voinut olla

Tänään otimme lopultakin profiilikuvia pennuista. Tosin Särmä ja Paavo eivät millään meinanneet pysyä paikoillaan niiden seisontakuvat eivät ole niin hyvät kuin pennut itse ovat. Minttu taas poseerasi kauniisti ja kiltisti.

 

Capricole Milk'n Honey "Dina" muuttaa isänsä luo Kannukseen

Dina

Capricole Mint'n Choco "Minttu" muuttaa Lahteen

Minttu

Capricole Milkshake "Särmä" muuttaa myös Lahteen

Särmä

Capricole Mudcake "Paavo" muuttaa Espooseen

Paavo

Capricole Marshmallow "Deni" siis etsii vielä kotia

Deni

tiistai, 19. lokakuu 2010

Eläinlääkärissä käynti

Pennuilla oli jännittävä matka kun kävimme 50km päässä eläinlääkärissä silmäpeilauksessa. Paikkana oli Apex Helsingin Malmilla ja pennut tarkasti ja silmäpeilasi eläinlääkäri Sari Jalomäki, joka on peilannut suurimman osa aikasemmistakin pennuistamme. Muutoin kaikki oli hyvin, mutta Texiltä löytyi molemmista silmistä ja Paavolta toisesta silmästä lievä iris coloboma (=reikä värikalvossa). Onneksi tämä on silmäsairaus, joka ei lievänä vaikuta mitenkään ko koiran elämään, estää vain sen jalostuskäytön. Kuitenkin tämän vuoksi Texin varaaja halusi perua varauksensa ja Tex etsii nyt siis uutta kotia.

 

maanantai, 11. lokakuu 2010

Kovaa menoa ja vilskettä

Pikkuiset alkavat (kai) olla jo vähemmän pikkuisia. Punnittiin noin suunnilleen painavin pentu ja vaaka näytti jo lähes 5kg... No, hyvät eväät on näillä kun jo ensi viikolla lähtevät vähitellen maailmalle. Nyt on siis jo kaikille pennuille kotikin valittuna ja Dali ja Denikin saivat uudet nimet: Denistä tuli Tex ja Dalista Särmä.

Tänään ipanat saivat sirut niskaansa. Paavo ja Särmä suuttuivat kovasti, Dina oli ihan hiljaa ja Minttu ja Tex sitten hieman piippasivat. Tosin hetkessä taas koko inhottava sirutus unohtui. Seuraava koettelemus on ensi viikon tiistaina kun pennut pääsevät pitkälle automatkalle ja silmäpeilaukseen ja eläinlääkärin tarkastukseen.

Vielä ei saatu poseerauskuvia otettua, mutta muutama toimintakuva nyt kuitenkin.

Dina

Dina ja Tex

Minttu

Paavo

Paavo ja Särmä

Särmä

Tex